Diesel ja sen käyttäjätNettiRefine 15.6.2010
Autotehtailla on iso tarve uusille, paremmille polttoaineille.

Neste Oil on tehnyt autonvalmistajien kanssa yhteistyötä aivan alusta asti kehittäessään uuden sukupolven dieselpolttoainetta, sillä ensimmäiset NExBTL-erät lähtivät autotehtaille jo laboratoriosta, jossa sitä kehitettiin. Tuotetta kokeilivat ensimmäisinä Scania ja Man kuorma-autoissaan vuonna 2005. Myöhemmin NExBTL-dieseliä on testattu muun muassa Scanian busseissa.
Jo ensimmäisissä testeissä nähtiin, että NExBTL pienentää päästöjä merkittävästi häiritsemättä auton toimintaa tai luotettavuutta. Suomessa sitä on jo jonkin aikaa myyty maaöljypohjaiseen dieseliin sekoitettuna tuotteena, jossa on vähintään 10 prosenttia NExBTL:ää. Tuote täyttää USA:n dieselnormit sellaisenaan ja Euroopassa käytettävän EN590-normin aina 30 prosentin seokseen asti.
Yhteisellä asialla
Uuden polttoaineen kokeilu kiinnostaa yhtä paljon sekä polttoaineen tuottajaa että sen tulevia käyttäjiä eli autonvalmistajia.
Autotehtaiden on pakko pienentää moottoreiden kulutusta ja päästöjä luotettavuudesta tinkimättä. Uuden polttoaineen avulla päästään matalammalle päästötasolle ilman uutta, kallista moottoritekniikkaa. Toisaalta uusi polttoaine mahdollistaa sellaisia teknologioita, joiden avulla päästään aikanaan vielä parempiin tuloksiin.
Perinteinen biodiesel ei ole enää pitkään aikaan pystynyt seuraamaan moottoritekniikan kehitystä. Sen vuoksi autonvalmistajat haluavat markkinoille NExBTL:n kaltaisia parempia ja vähemmän likaavia vetykäsiteltyjä kasviöljyjä, jollaisen Neste Oil kehitti ensimmäisenä. Se vahvisti suomalaisyhtiön kontaktipintaa kansainvälisiin autonvalmistajiin.
Miljoonia testikilometrejä
NExBTL:n toimivuutta raskaan kaluston polttoaineena on tutkittu laajasti Keski-Euroopan ja Pohjoismaiden kaduilla ja maanteillä. Nyt selvitetään, miten siitä lisäaineistamalla valmistettu sataprosenttinen Neste Green 100 -diesel toimii arkisessa ajossa Neste Oilin henkilökunnan työsuhdeautoissa ja valikoidulla joukolla muita autoilijoita.
Työsuhdeautot edustavat jo laajaa valikoimaa eri merkkisiä ja mallisia autoja, joten Neste Oil hakee kuluttajatestillä mahdollisimman erilaisia kuluttajia ja käyttöjä. Vaikka polttoaineen toimivuudesta sellaisenaan ollaan varmoja, autotehtaat tarvitsevat mahdollisimman laajan näytön sen turvallisuudesta, ennen kuin ne hyväksyvät sen suosituksiinsa ja ohjekirjoihinsa.
Tulevaisuuden mahdollisuudet
NExBTL:n tuotantokapasiteetti vastaa vajaata 20 prosenttia Suomen dieselpolttoaineen kulutuksesta. Vaikka sataprosenttiseen biopohjaisuuteen ei vielä ole tarvetta siirtyä, sitä kohti ollaan vääjäämättä menossa huoltovarmuuden, eurooppalaisten määräysten ja moottoriteknologian kehittymisen takia.
Moottorien kehitystyö tähtää aina muutaman vuoden päähän. Kuluvan vuosikymmenen loppupuoliskolla nähdään todennäköisesti jo parempia, päästöttömämpiä ja sopeutuvampia moottoreita, jotka hyödyntävät NExBTL:n mahdollisuudet täysimääräisesti. Monilla autonvalmistajilla on meneillään tähän tähtääviä hankkeita, osa niistä yhteistyössä Neste Oilin kanssa.
Polttoaineiden kehittäjä
Suomen vaikeat olosuhteet pakottavat panostamaan liikennepolttoaineiden laatuun. Siksi Neste Oil on ollut kansainvälisestikin edelläkävijä polttoaineiden laadun kehittämisessä. Esimerkiksi matalarikkisyysvaatimusten täyttämisessä Neste Oil on ollut ajoittain jopa kymmenen vuotta edellä Euroopan Unionin vaatimustasoa. Nykyisellä rikittömällä tasolla Neste Oilin dieselöljyt ovat olleet jo vuodesta 2004 alkaen.

Moottorit seuraavat polttoaineiden kehitystä
Moottoriteknologia hyödyntää aina pienellä viiveellä polttoaineen laadussa tapahtuneita parannuksia, joiden takana ovat usein olleet ympäristösyyt. Rikin määrä ja polttoaineiden aromaattipitoisuus on pienentynyt, polttoaineisiin on lisätty puhdistavia lisäaineita ja niiden setaanilukua on nostettu.

Polttoainenormi kehitteillä
Eurooppalaista dieselpolttoaineiden EN590-normia on ylläpidetty ja päivitetty säännöllisesti jo vuosikymmenien ajan. Nyt työn alla on uusi syntettisten tai vetykasitelyjen parafiinisten polttoaineiden normi, joka koskee muun muassa NExBTL:ää. Viime vuonna työn ensimmäisenä vaiheena hyväksyttiin yhteinen, Euroopan standardisointijärjestön CWA-dokumentti, joka määrittää polttoaineen laatuvaatimukset. Se on voimassa kolmen vuoden ajan, jonka jälkeen päätetään joko jatkoajasta tai hyväksyntämenettelystä EN-normiksi.
CWA-dokumentti antaa autotehtaille selkänojan, jonka mukaan ne voivat lähteä liikkeelle omassa hyväksyntä- ja kehitystyössään. Vaikka kukaan ei ole vielä antanut hyväksyntää CWA-dokumentin mukaisille polttoaineille, suurimmat eurooppalaiset autonvalmistajat ovat joka tapauksessa olleet mukana sitä laatimassa.
Teksti Jussi-Pekka Aukia
|