Neste Oil on toiminut huhtikuun alusta matriisissa. Toimintatavan muutokset tulevat näkymään niin yhtiön sisä- kuin ulkopuolellakin, vakuuttaa toimitusjohtaja Matti Lievonen.

Toimittuaan yli 60 vuotta linjaorganisaationa Neste Oil otti huhtikuussa käyttöön globaalin matriisiorganisaation. Muutosten moottorina toimii joulukuussa 2008 yhtiön palvelukseen astunut toimitusjohtaja Matti Lievonen. Ensin uudistui konsernin johtoryhmä, ja vähitellen muutos etenee läpi koko organisaation.

Yksi yhtiö, yhteiset tavoitteet

Neste Oilin matriisiorganisaatiossa on kolme liiketoiminta-aluetta entisen viiden toimialan sijasta sekä seitsemän keskitettyä konsernitoimintoa. Muutoksella haetaan aikaisempaa yhtenäisempiä toimintatapoja.

- Haluan, että Neste Oil on selkeästi yksi yhtiö, jolla on yhteiset tavoitteet, Lievonen sanoo. Hän korostaa, että muutoksella haetaan tehoa myös strategian toteuttamiseen.

- Kun tavoitteet ovat kristallinkirkkaat, jokainen voi ottaa vastuuta ja toteuttaa yhteistä strategiaa. Sooloiluun ja siiloutumiseen meillä ei ole varaa. Paitsi sisäinen muutos myös toimintaympäristön muutos vaativat meitä keskittymään olennaiseen ja priorisoimaan. Yhtiössä tulee varmasti olemaan jatkossa jämäkämpi ote sekä tekemiseen että seurantaan, Lievonen arvioi.

Asiakas on ykkönen

Yksi organisaatiomuutoksen keskeisiä teemoja on asiakassuuntautuneisuus. Lievoselle tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että Neste Oil tuntee asiakkaansa entistä paremmin.

- Meillä on oltava isot korvat, joilla kuuntelemme asiakkaiden tarpeita. Isojen asiakkaiden kanssa on tehtävä strategista yhteistyötä, jotta löydetään uusia ratkaisuja muun muassa tulevaisuuden polttoaineiden, logistiikan, turvallisuuden ja vastuullisuuden alueilla. Me haluamme kehittää öljyalan tulevaisuutta yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Asiakkuuksien johtamista on tehtävä Lievosen mukaan monella rintamalla. Hän vakuuttaa, että haluaa itsekin olla läheisessä suhteessa asiakkaisiin.

- Meistä jokainen on täällä töissä asiakkaita varten.

Moderni ja dynaaminen öljy-yhtiö

Lievonen näkee Neste Oilin modernina ja dynaamisena öljy-yhtiönä, joka on saanut aikaan merkittäviä innovaatioita. Yhtiön tuotteet ja teknologiat edustavat alansa kansainvälistä huippua.

- Haluamme olla edelläkävijöitä myös jatkossa. Tavallisen kuluttajan kannalta on tärkeää, että meiltä saa erinomaisia tuotteita kilpailukykyiseen hintaan. Tähän tarpeeseen pyrimme vastaamaan. Asemaverkoston uudistus tekee asioinnista entistä miellyttävämpää.

Neste Oililla on ollut perinteisesti vankka asema fossiilisten öljytuotteiden jalostajana ja markkinoijana. Nyt rinnalle ovat nousseet uusiutuvat polttoaineet, joihin yhtiö investoi voimakkaasti. Uusiutuvilla polttoaineilla täytetään nykyisiä lakisääteisiä biovelvoitteita sekä haetaan ratkaisuja tulevaisuuden tarpeisiin.

Vahvasti vastuullinen

Bioraaka-aineiden tuotanto ja vastuullisuus ovat herättäneet paljon keskustelua. Lievonen myöntää, että tällä saralla voi syntyä vääriä oletuksia tai tulkintoja.

- Asiakkaan on voitava luottaa siihen, että me noudatamme vastuullisuuden periaatteita kaikessa toiminnassamme ympäri maailmaa. Näin teemmekin. Olemme työskennelleet erittäin lujasti tällä saralla.

Lievonen kertoo Neste Oilin sitoutuneen sademetsien hakkuukieltoa vaativaan liittoumaan ja toimivan aktiivisesti vastuullisuutta edistävissä organisaatioissa, kuten Roundtable on Sustainable Palm Oil. Hän uskoo aktiiviseen keskusteluun ja yhteistyöhön, jota tullaan tekemään jatkossakin eri tahojen kanssa aina viranomaisista kansalaisjärjestöihin.

- Tulemme käyttämään RSPO:n sertifioimaa palmuöljyä sitä mukaa kuin sitä on riittävästi saatavilla ja tuemme muutenkin kaikin keinoin vastuullisuuden edistämistä. Esimerkiksi oma palmuöljyn jäljitettävyysketjumme ja kestävän kehityksen periaatteemme ovat saaneet tunnustusta. Haasteemme on viestiä tästä kaikesta ymmärrettävästi.

Toimintaympäristö murroksessa

Omat haasteensa toimitusjohtaja Lievoselle ja Neste Oilille asettavat toimintaympäristön nopea muutos ja synkentynyt taloustilanne. Dieselmarginaalit ovat heikentyneet, mikä vaikuttaa väistämättä Neste Oilin kassavirtaan.

- Olen puhunut paljon kannattavuudesta ja kustannustehokkuudesta. Meillä on uusiutuvien polttoaineiden puolella mittava investointiohjelma käynnissä. Näiden projektien tehokas läpivieminen ja budjetissa pysyminen ovat tärkeimpiä tavoitteitamme tällä hetkellä. Organisaatiomuutoksella on pyritty osaltaan tukemaan tätä työtä, vaikka muutos ei taloustilanteesta johtunutkaan.

Tulevan ennustaminen on tällä hetkellä erityisen hankalaa, mikä lisää yleistä epävarmuutta. Toisaalta taloustilanne pakottaa keskittymään olennaiseen ja asettamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Tässä mielessä taantuma voi jopa vauhdittaa yhtiön muutosta. Kustannustehokkuutta ja kannattavuutta Neste Oilissa haetaan muun muassa seuraamalla tiukasti investointihankkeita ja keskittämällä hankintoja.

Muutokset näkyvät ja tuntuvat

Lievonen arvioi, että muutos on lähtenyt käyntiin positiivisessa vireessä ja näkyy jo selvästi työyhteisössä. Organisaatioita on uudistettu melko voimakkaasti, ja erilaisia ihmisiä erilaisilla taustoilla on nimitetty rohkeasti uusiin tehtäviin. Koko matriisiorganisaation tavoitteena on saada osaaminen tehokkaaseen käyttöön.

- Olen tyytyväinen, kun ympärilläni on vahva tekemisen meininki, sillä niinhän se on, että jokainen organisaation jäsen lunastaa lopulta paikkansa omalla tekemisellään.

Lievonen uskoo osallistuvaan ja läpinäkyvään johtamiseen, jota hän haluaa korostaa Neste Oilissakin. Muita nesteoililaisia hän kannustaa ottamaan haasteita vastaan.

- Tärkeimpiä tehtäviäni on pitää hyvää motivaatiota yllä sekä tukea johtoa ja koko henkilöstöä muutoksen läpiviemisessä. Tavoitteiden asettamiseen ja seurantaan tulen kiinnittämään aivan erityistä huomiota, Lievonen kuvaa.

Teksti: Hanna Maula
Kuvat: Arto Wiikari